Tiedote


Uudet JSM -sivut avattu
Seurajoukkueiden SM 2023/2024

28. elokuuta 2011

Kerhomme mukana "Aktiivinen arki"-tapahtumassa

Mikkelin kaupungin vapaa-aikatoimi sekä konsertti- ja kongressitalo Mikaeli järjestivät lauantaina 27.8.2011 tapahtuman, jossa eri seurat, järjestöt ja yhdistykset saivat esitellä toimintaansa ja houkutella uusia toimijoita. Mikkelin Shakkikerho oli myös mukana ja kerholla oli kolme pelipöytää, joissa halukkaat saivat kokeilla pelitaitojaan ja tutustua pelin sääntöihin ja hienouksiin. Pääpaino oli kohdistettu kerhon junioritoimintaan ja nuoria pelaajia ja pelistä kiinnostuneita olikin ilahduttavasti tullut paikalle. Kerhon puolesta mukana olivat puheenjohtaja Leo Havukainen. varapuheenjohtaja Eero Hämäläinen ja johtokunnan jäsen Paavo Kontinen.




Pelilaudat olivatkin lähes koko ajan käytössä ja niillä pelattiin tiukkojakin otteluita sekä pelikellon avulla että ilman sitä. Erityisesti nuori pelaaja Leo Suojärvi (10 v) pelasi hienon pelin pistäen allekirjoittaneen todella tiukille.


Kerholla oli jaettavana myös kerhon esitettä sekä sääntömonistetta.


Tämä oli kerholle jo toinen "esiintulo" tänä vuonna. Heinäkuun alussa kerhomme oli mukana lasten "Hulivili-tapahtumassa" Naisvuorella.



Ylimmässä kuvassa puheenjohtaja Leo Havukainen ja varapj. Eero Hämäläinen. Alakuvassa Paavo Kontinen pelaamassa nuoren pelaajan kanssa.




Eero Hämäläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti