Juniorikerho


II-divisioonaan lohkojako julkaistu

Seurajoukkueiden SM 2018/19

15. lokakuuta 2013

Mikkeli askeleen päässä lohkovoitosta

Jussi Hämäläinen
Länsi-Savo, blogi 14.10.2013

"Mikkelin Shakkikerhon ykkösjoukkue on suoriutunut menneen viikonlopun JSM-otteluista kunniakkaasti. Lauantaina joukkue aloitti viemällä helpot pisteet Kuopion Shakkiystäviltä luvuin 3-1. Sunnuntaina päivän ensimmäisessä ottelussa kaatui Hyvinkään Shakkikerho peräti 4-0. Viimeisessä ottelussa Joensuuta vastaan pisteet tasattiin luvuin 1-1.

MikkSk - KSY 3-1
Kuopion pelaajistosta paikalla oli vain neljä, joten viidennen pöydän Timo Hytösen viikonlopun peliurakka alkoi luovutuspisteen merkeissä. Tilanne 1-0 Mikkelin Shakkikerholle.

Ensimmäisestä pelatusta voitosta vastasi Kuopio. Nelospöydän Jussi Marttinen harhautui jo avauksessa synkille vesille, kun vastustaja Rolf Runonen sai h-sotilastaan puskemalla avattua hyökkäyslinjan suoraan Marttisen kuninkaan kimppuun. Mattiuhkausten torjumiseksi Marttisen oli pakko uhrata upseeri. Tappio seurasi pian tämän jälkeen. Tilanne 1-1.

Mikkeli otti revanssin kakkospöydällä, kun Pasi Korhonen veivasi valkeilla b3-avauksella helpohkon näköisen pisteen Markku Kinnusta vastaan. Tilanne 2-1.

Seuraavana päättyi Henri Mynttisen peli kolmospöydällä. Peli ratkesi vastustajan suht karkeaan upseerin syöttöön, jonka jälkeen Mynttisen oli helppo napsia piste kotiin. Tilanne 3-1.

Viimeisenä päättyi Jussi Hämäläisen peli ykköspöydällä. Pelissä asema oli jo aikaa sitten kuivahtanut puolikuolleeksi, mutta Mynttisen ja Korhosen pelien ollessa käynnissä Hämäläinen oli järjestelmällisesti kieltäytynyt tasapelitarjouksista. Tasapelistä sovittiin heti kun muiden pöytien tulokset olivat varmistuneet voitokkaiksi MikkSK:n kannalta.

Lopputulos Mikkelille 3-1.

HyvSK - MikkSK 0-4
Ottelu Hyvinkään Shakkikerhoa vastaan alkoi Jussi Marttisen tekemällä nopealla tasapelillä. Tilanne 0-0.
Seuraavana päättyi Henri Mynttisen peli. Mynttinen oli jo avauksessa luonut laudalle teräksisen hyökkäysaseman, jonka uhkauksia vastustajalla oli suuria vaikeuksia puolustaa. Henri lopetti pelin tyylipuhtaalla hyökkäyksellä mustan kuningasasemaa vastaan. Tilanne 0-1.

Kakkospöydällä Pasi Korhonen oli joutunut avauksessa pienoisiin ongelmiin, ja harkitsi pitkään vastustajan ehdottamaan tasapeliin suostumista. Vaikeasta asemasta huolimatta mustilla pelannut Korhonen kieltäytyi tasapelistä; riskialtis päätös osoittautui lopulta fiksuksi, sillä hetkeä myöhemmin Pasi pääsi uhraamaan daaminsa f2-ruutuun (valkean kuninkaan edelleen seisoessa alkuruudussaan). Valkea olisi voinut kylmästi lyödä daamin pois, mutta tällöin ratsuhaarukka olisi vienyt valkean oman rouvan. Täteä valkea päätti paeta kuninkaallaan, mutta tästä huolimatta peli päättyi nopeasti Mikkelin Shakkikerhon voittoon. Tilanne 0-2.

Viidennellä pöydällä Timo Hytönen voitti vastustajansa. Valitettavasti allekirjoittanut ei nähnyt tämän pelin ratkaisuhetkiä. Tilanne 0-3.

Ykköspöydällä Jussi Hämäläisen peli oli yhtä hullunmyllyä. Avauksen jälkeen valkeilla pelannut Hämäläinen jo mielessään hykerteli varmaa pisteentuloa, sillä vastustajan koko asema oli jumiutunut valkean ratsun ansiosta. Vaikeassa asemassa musta kuitenkin puolusti ensiluokkaisesti. Kun voitto ei ollutkaan niin yksinkertainen mitä Hämäläinen kuvitteli, alkoi hillitön riskinotto. Tämä täysin älyvapaa vaikeuksien kerjääminen johti siihen, että yhtäkkiä Hämäläisen kuningas oli ajautunut a7-ruutuun, jossa se vain pienen ihmeen turvin selviytyi tulematta matitetuksi. Musta sai valkean kuningasharhailun ansiosta selkeän voittoaseman; lopulta valkean oli uhrattava torninsa mustan vapaasotilaaseen. Tässä vaiheessa valkealla oli enää pelkkiä sotilaista laudalla, mustalla sen sijaan sotilas ja torni.

Suora voitto oli useaan otteeseen mustan hyppysissä, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistui musta aina heittämään valkealle pelastusrenkaan. Lopulta mustan asema olikin ajautunut sellaiseksi, että valkean viimeisen sotilaan korottumista ei voinut estää. Tässä vaiheessa musta teki vielä viimeisen kohtalokkaan virheensä; mustalla oli tilaisuus torninsa ja oman sotilaansa turvin rakentaa umpivarma fortressi, jolloin valkean daami olisi joutunut tyytymään hedelmättömään shakkailuun. Musta kuitenkin valitsi toisin, ja menetti pian torninsa daamin haarukkashakille. Tilanne 0-4.

MikkSK - JoeSK 2 1-1
Ottelu Joensuun Shakkikerhoa vastaan oli ennakolta viikonlopun tärkein ja samalla vaikein. Ottelu alkoi sopuisasti, kun pöydillä kaksi, kolme ja viisi sovittiin nopeat tasapelit.

Tämän jälkeen alkoi vaihe, jossa ykköspöydällä Hämäläinen ja Porrasmaa tyytyivät pääosin seuraamaan nelospöydän Marttinen - Niemelä pelin etenemistä. Pelissä valkeilla pelannut Marttinen sai oivallisen hyökkäysaseman keskipelissä. Etenkin mustan daamin sijainti h8-ruudussa näytti merkilliseltä ja kyseenalaiselta. Musta yritti parhaansa vapauttaakseen asemaa h-sotilaan työnnöllä, mutta suunnitelma ei ollut tarpeeksi nopea, vaan valkean onnistui rakentaa vaikuttava mattipatteri omalla torni + daami -yhdistelmällään. Epätoivon partaalla musta yritti vielä etsiä ikuista shakkia oman daami + torni -parinsa turvin, mutta Marttinen väisti turhat shakkaukset ja hoiti pisteen kotiin. Tilanne 1-0.

Ykköspöydällä Hämäläisen ja Porrasmaan peli oli tällä välin edennyt loppupeliin. Asema pysyi rauhallisen ja tasaisen oloisena aina siihen asti, kunnes mustilla pelannut Hämäläinen täydellisesti nukahti yhden siirron ajaksi ja syötti sotilaan ilman minkään valtakunnan korvausta. Tämän jälkeen alkoi erittäin ikävä puolustustyö, jonka apaattinen toivottomuus olisi vetänyt kenet tahansa masennuksen syövereihin. Musta päätti heittää pyyhkeen kehään asemassa, jossa valkean a-linjan vapaasotilas olisi vaatinut mustan ratsun uhraamista. Tilanne 1-1.

Kaiken kaikkiaan viikonlopun pelit sujuivat kerhon pelaajilta hyvin. Kaksi selvää voittoa takasivat sen, että MikkSK:n pelipiste-ero on erittäin hyvä. Sunnuntain joukkuetasapeli Joensuuta vastaan puolestaan varmisti, että Mikkelin Shakkikerho lähtee sarjan päätöskierroksella lohkonsa piikkipaikalta.

Joensuun Shakkikerho on jo pelannut kaikki ottelunsa, ja tulee sijoittumaan joko toiseksi tai kolmanneksi. Kuopion Shakkiystävät tulee sijoittumaan kolmanneksi tai neljänneksi. Häntäpäässä käydään vielä putoamistaistelu, sillä Hyvinkään Shakkikerho ja Lahden Shakki 2 kohtaavat päätöskierroksella toisensa. Tuon ottelun häviäjä putoaa pois sarjasta. Tasapelin sattuessa kohdalle putoaa Lahden Shakki.

Lohkovoitosta taistelevat siis Mikkelin Shakkikerho ja Käpylän Shakkikerho. Nämä pelaavat keskinäisen ottelunsa päätöskierroksella. Mikkelille riittää ottelusta tasapeli. 

Jos Mikkelin Shakkikerho häviää ottelun Käpylää vastaan, niin tällöin ensisijaisen tärkeää on, että häviö tulee mahdollisimman niukasti. Tällä hetkellä lohkon kakkosena on Joensuun Shakkikerho, jonka pelipiste-ero on +6 pistettä. Mikkelin Shakkikerhon pelipiste-ero on tällä hetkellä +10 pistettä. Tämä tarkoittaa, että jos Mikkelin Shakkikerho häviäisi Käpylälle, niin ainoastaan puhdas 0-5 tappio jättäisi kerhon varmuudella jatkokarsintojen ulkopuolelle. "


Mikkelin Shakkikerhon pelaajien suoritukset prosenttituloksen mukaan järjestettynä:
Timo Hytönen 2/2
Pasi Korhonen 2,5/3
Henri Mynttinen 2,5 / 3
Jussi Hämäläinen 1,5 / 3
Jussi Marttinen 1,5 / 3
Risto Vallenius 0,5 / 1

Tulokset viikonlopun peleistä: 
http://www.shakki.net/sksl/jsm13/tulos-2013-10-12.html
http://www.shakki.net/sksl/jsm13/tulos-2013-10-13.html

Sarjataulukko:
MikkSK          4   3  1  0   12 -  2   7
-----------------------------------------
JoeSK 2         5   3  1  1    9 -  3   7
-----------------------------------------
KäpSK           4   3  0  1    8 -  2   6
KSY             5   3  0  2    9 -  7   6
HyvSK           4   0  0  4    0 - 11   0
-----------------------------------------
LahS 2          4   0  0  4    0 - 13   0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti