Tiedote


Uudet JSM -sivut avattu
Seurajoukkueiden SM 2023/2024

10. elokuuta 2009

Nokka ja Hämäläinen voittivat pikashakkisarjan

Mikkelin shakkikerhon 11 osakilpailua käsittänyt pikashakkisarja on päättynyt. Viimeinen osakilpailu pelattiin viime maanantaina.

Risto Nokka oli A-ryhmässä ylivoimainen. Toista ja kolmatta sijaa jakaneet Timo Aalto ja Henri Mynttinen hävisivät hänelle 2,5 pistettä.

Aalto aloitti erinomaisesti, sillä heti ensimmäisellä kierroksella hän kukisti Nokan pistein 1,5–0,5, mutta loppukierrokset eivät sitten sujuneetkaan enää yhtä hyvin.

Neljäs oli Jussi Marttinen, joka keskinäisten pelin pisteillä 1,5–0,5 voitti samoissa pisteissä olleen Anssi Rahikaisen ja pudotti tämän viidenneksi.

A-ryhmän kilpailuista Nokka voitti seitsemän. Yhdessä osakilpailussa hän oli toinen Timo Porrasmaan jälkeen. Voittoprosentti seitsemän parhaan tuloksen osalta oli komea 87,18.

Jussi Hämäläinen kiri lopulta toiseksi. Hän jäi Nokasta vain 0,393 pistettä ja hänenkin voittoprosenttinsa 81,57 oli erinomainen. Kolmas sija meni Porrasmaalle 71,93 prosentin tuloksella.

Tuloksia:

11. osakilpailu 3.8.

1) Risto Nokka 12,0

2-3) Timo Aalto ja Henri Mynttinen 9,5

4) Jussi Marttinen 7,5

5) Anssi Rahikainen 7,5

6) Pentti Ihonen 6,0

A-ryhmän lopputulokset:

1) Risto Nokka 6,103

2) Jussi Hämäläinen 5,710

3) Timo Porrasmaa 5,035

4) Timo Aalto 4,760

5) Henri Mynttinen 4,692

6) Jussi Marttinen 3,806

7) Anssi Rahikainen 2,154

9) Pentti Ihonen 1,987

-------------------


B-ryhmän sarjavoitosta kilpailivat lähes tasapistein Leo Havukainen, Eero Hämäläinen ja Timo Hirvonen.

Viimeisessä kilpailussa Hämäläinen voitti pahimmat vastustajansa yhdellä pisteellä, joka nipin napin riitti hänelle sarjajohdossa olleen Havukaisen ohitukseen ja nousemaan sarjan voittajaksi. Päinvastaisella tuloksella Havukainen olisi voittanut sarjan. Hirvonen olisi tarvinnut sarjavoittoon pari pistettä lisää. Nyt hän oli kolmas.

Kärkikolmikosta Hämäläinen ja Havukainen voittivat neljä osakilpailua, Hirvonen kolme.

Tuloksia:

11. osakilpailu 3.8.

1) Eero Hämäläinen 8,5

2–3) Leo Havukainen ja Timo Hirvonen 7,5

4) Pentti Rytkönen 7,0

5) Aimo Mäenpää 5,0

6) Olavi Lindroos 5,0

B-ryhmän lopputulokset

1) Eero Hämäläinen 4,848

2) Leo Havukainen 4,741

3) Timo Hirvonen 4,620

4) Juha Vahvaselkä 4,134

5) Ossi Marttinen 3,877

6) Pentti Rytkönen 3,719

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti