Tiedote


Uudet JSM -sivut avattu
Seurajoukkueiden SM 2023/2024

30. syyskuuta 2014

Kerho palasi 1.divisioonaan kymmenen vuoden tauon jälkeen

Jussi Hämäläinen, Länsi-Savo blogi:

"Mikkelin Shakkikerho kärsi vierastappion Lahden Shakkia vastaan shakin SM-sarjan 1.divisioonan avauskierroksella. Tappio tuli luvuin 0-2. MikkSK:lle ottelu oli ensimmäinen 1.divisioonan koitos kymmeneen vuoteen; viimeksi kerho taisteli kyseisellä sarjatasolla vuosina 2004-2005. Tuolloin MikkSK hävisi helsinkiläiselle Aatokselle luvuin 1-3.

Kerhon joukkue vuosimallia 2014 on huomattavasti vahvempi kuin vastaava poppoo vuosimallia 2004. Ykköspöydälle Lahtea vastaan MikkSK sai nuoren naispelaajan Viktoria Chernyakin, joka sijoittui kuukausi takaperin Mikkelin Kaakonketjun turnauksessa hopeasijalle.

Kyseessä lienee ensimmäinen kerta kerhon historiassa, kun naispelaaja johtaa joukkoa SM-sarjan ottelussa. Kun tarkemmin miettii, niin kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun naispelaaja ylipäätänsä edustaa Mikkelin Shakkikerhoa SM-sarjan ottelussa.

Kerhon muu joukkue oli tuttua huttua; Korhosen veljekset pöydillä kaksi ja neljä; ikinuoret superlupaukset Hämäläinen, Mynttinen ja Marttinen pöydillä kolme, viisi ja kahdeksan; konkaripelaajat Manninen ja Väkimies pöydillä kuusi ja seitsemän. Anekdoottina sanottakoon, että em. pelimiehistä Hämäläinen ja Manninen pelasivat MikkSK:n riveissä vuoden 2004 vastaavassa avausottelussa.

Tällä(kin) kertaa kauden debyyttiottelu oli varsin ankea. Alku lähti jo päin honkia. Ainoastaan Henri Mynttinen näytti saavuttaneen pienen edun pelissään; muilla pöydillä taisteltiin tasaisissa tai katastrofaalisen heikoissa merkeissä. Enemmän tai vähemmän odotetusti oli ensimmäinen päätöksen saanut peli Jussi Marttisen taisto; Jussin vastustaja suostui tasapeliehdotukseen alle tunnin siirtelyn jälkeen.

Pasi Korhonen kakkospöydällä taiteili pian Marttisen pelin päätyttyä myös tasapelin.

Nelospöydällä Aki Korhonen oli joutunut tukalan näköiseen puolustusasemaan valkeilla pelannutta vastustajaa vastaan; ainakin mustan kuningasasema K-sivustalla vaikutti turhan ilmavalta. Peli päättyi lahtelaisen voittoon, ja täten Lahden Shakki sai aikaisen johtoaseman ottelussa. Tilanne 0-1 lahtelaisille.

Muilla pöydillä asemat olivat yhtä masentavia. Kärkipöydällä Chernyak ylläpiti solidin näköistä puolustusasemaa vastustajan vahvaa lähettiparia vastaan. Kolmosella Hämäläinen oli ajautunut vaikeuksiin vihulaisen aloitettua tökerön sotilasvyöryn keskustassa ja daamisivustalla. Osasyynä vyörytykseen saattoi olla valkeilla siirrelleen Hämäläisen hipihiljainen c3, d3, g3 -systeemi, joka ei koskaan toimi ketään vastaan.

Vitospöydällä Mynttinen näytti seilaavan kohti voitonriemun satamakaupunkia; vastustajan nappulat olivat epäaktiivisina perärivillä ja Henrin torni hallitse avoimia linjoja. Suoria voittoja ei näkynyt, mutta pinnan alla kyti jo kokonainen piste.

Kutospöydällä Mannisen asema oli suljetun oloinen ilman näkyvää etua kummallekaan. Seiskapöydällä Väkimies oli joutunut aikaisiin ongelmiin sallittuaan itselleen heikon e-sotilaan keskipeliin. Lisämurhetta tuotti kuningas, joka oli päättänyt jäädä lojumaan keskustaan; tämän seurauksena vastustajalla oli valinnanvaraa taktisissa kuvioissa. Lahtelaisen urhon voitto näytti vain ajan kysymykseltä.

Pelit kehittyivät siten, että vitospöydällä Mynttinen onnistui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautumaan loppupeliin sotilas vähemmällä. Kolmosella Hämäläinen oli hyödyntänyt brutaalilla tavalla vastustajan lipsahduksen, ja taistelu näytti kuin uudestisyntyneeltä Hämäläisen iskettyä vahvan sotilaskiilan g3-f4-e5 keskustaan. Mattikuviot suorastaan vilisivät läpi mentaalisen ViewMasterin; sieltä piti vain poimia oikea viidentoista siirron pakottava jatko ja lanseerata se laudalla.

Mikä mainiointa, seiskapöydällä Väkimies oli onnistunut kokemuksellaan kääntämään surkean aseman peräti voitontavoitteluksi torniloppupelissä. Hyvin yksinkertaisen näköisessä loppupelissä sotilaat olivat tasan, mutta Väkimiehen torni oli hitusen aktiivisempi. Magnus Carlsen voittaisi tuollaisen marginaalisesti paremman loppupelin kahdeksan kertaa kuudesta, joten ei syytä miksei myös mestariehdokas siihen pystyisi.

Rahkeet eivät kerholla kuitenkaan riittäneet loppukiriin. Ykköspöydällä Chernyak piti tasapelin väkivahvaa vastustajaansa vastaan. Hämäläinen ajautui kolmosella aikapulaan ja joutui suostumaan vastustajan tasapeliehdotukseen. Vitospöydällä Mynttinen taisteli samaten tasapelin. Kutospöydällä Mannisen peli päättyi myös tasan.

Seiskapöydän loppuhetkien yksityiskohdat ovat jääneet allekirjoittaneelta hämärän peittoon. Hyvästä loppupeliasemasta huolimatta Väkimiehen pitkä taisto päättyi tappioon, mitä luultavimmin jonkinmoisen sotilaiden kilpajuoksun seurauksena.

Tällä tavoin lopputulos 2-0 Lahden Shakille.  
 
LahS - MikkSK    2-0

Kiltti Jyrki                  - Chernyak Viktoria             ½-½
Joentausta Hannu              - Korhonen Pasi                 ½-½
Perikanta Jouko               - Hämäläinen Jussi              ½-½
Sipilä Markku                 - Korhonen Aki                  1-0
Hagelberg Lauri               - Mynttinen Henri               ½-½
Pitkänen Jorma                - Manninen Harri                ½-½
Pitkänen Ari                  - Väkimies Juha                 1-0
Valkama Samuli                - Marttinen Jussi               ½-½

Vajaakierrosturnaus 29.9.2014

Ranking after round 6 of vajaakierros 29.09.2014
No.  PNo.  Name               Score WP    SB     PS    rat.  
------------------------------------------------------------
 1.    1  Marttinen Jussi      6.0  21.5  21.50  21.0  1995 
 2.    4  Laaksovuori Tommi    4.0  22.5  12.50  16.0  1818 
       2  Rahikainen Anssi     4.0  22.0  13.00  13.0  1877 
       3  Penttinen Reino      4.0  21.0  11.50  16.0  1820
       5  Ihonen Pentti        4.0  19.5  11.50  15.0  1695 
 6.   14  Hirvonen Timo        3.5  22.5  11.25  13.0  1454
 7.   10  Marttinen Ossi       3.0  21.0   9.00  12.0  1528
       9  Hämäläinen Eero      3.0  18.0   5.00   9.0  1588 
       6  Laitinen Tommi       3.0  17.5   7.00  10.0  1673
      12  Kontinen Paavo       3.0  15.0   3.50   7.0  1485 
       7  Havukainen Leo       3.0  15.0   3.00   9.0  1620
12.    8  Rytkönen pentti      2.5  15.5   2.75   9.0  1599
13.   11  Pölhö Harri          2.0  16.0   3.00   9.0  1489
      13  Lindroos Olavi       2.0  14.0   1.00   6.0  1473
15.   15  Heinonen Matti       1.0  13.5   0.00   3.0  1372
16.   16  Saloheimo Hannu      0.0  13.5   0.00   0.0  1233

24. syyskuuta 2014

Vajaakierrosturnaus 22.9.2014

1.  Marttinen Jussi    6.0/6
2.  Hirvonen Timo      5.0
3.  Laaksovuori Tommi  3.5
4.  Havukainen Leo     3.5
5.  Penttinen Reino    3.0
6.  Rytkönen Pentti    3.0
7.  Marttinen Ossi     3.0
8.  Lindroos Olavi     3.0
9.  Saloheimo Hannu    3.0
10. Heinonen Matti     2.0
11. Kontinen Paavo     1.0

22. syyskuuta 2014

Vajaakierrosturnaus 15.9.2014

1.  Penttinen Reino    5.5/6
2.  Marttinen Jussi    5.0
3.  Laaksovuori Tommi  4.5
4.  Havukainen Leo     3.0
5.  Kontinen Paavo     3.0
6.  Saloheimo Hannu    2.5
7.  Pölhö Harri        2.0
8.  Marttinen Ossi     2.0
9.  Heinonen Matti     1.5
10. Lindroos Olavi     1.0

Vajaakierrosturnaus 8.9.2014

Ranking after round 6 of vajaakierros 08.09.2014
No. PNo. Name              Score WP    SB     PS    rat. 
---------------------------------------------------------
 1.   1  Marttinen Jussi    5.5  20.0  17.75  18.5  1995 
 2.   2  Laaksovuori Tommi  5.0  19.5  14.00  17.0  1818 
 3.   4  Laitinen Tommi     4.5  19.0  11.25  15.5  1673 
 4.   3  Ihonen Pentti      3.0  21.5   6.50  12.0  1695  
 5.   6  Marttinen Ossi     3.0  15.0   4.50   8.0  1528
 6.   8  Hirvonen Timo      2.5  18.0   3.75   9.5  1454 
 7.   5  Hämäläinen Eero    2.0  20.5   2.50   9.0  1588
 8.   7  Lindroos Olavi     2.0  17.5   4.00   8.0  1473
 9.   9  Heinonen Matti     1.5  15.0   3.25   3.5  1372
10.  10  Saloheimo Hannu    1.0  14.0   1.50   4.0  1233

13. syyskuuta 2014

Kaakonketju / lopputulokset

Ranking and Games after round 6 of Kaakonketju 2014 Mikkeli
No. PNo. Name                    R1    R2    R3    R4    R5    R6    CB Score
-----------------------------------------------------------------------------
 1.   1  Dokutchaev Aleksander  14b1   8w1  10b1   2w1   4b½   7w1    0  5.5
 2.   2  Chernyak Viktoria      15w1   7b1   5w1   1b0  11w1   4b1    0  5.0
 3.   6  Piironen Petri         19w1  11b0  13w1  10b½   9w1  14b1    0  4.5
 4.   4  Skrjabin Igor          17w1   9b1  11w½   5b1   1w½   2w0    2  4.0
     10  Karppinen Martti       23w1   3b1   1w0   6w½   8b½  11b1    0  4.0
      5  Nazarova Anastasia     18b1  12w1   2b0   4w0  16b1   8w1    0  4.0
      3  Porrasmaa Timo         16b1  10w0  14b0  24w1  15b1  12w1    0  4.0
 8.  14  Muhonen Kari            1w0  13b1   3w1   9b1   7w½   6w0    2  3.5
      7  Marttinen Jussi        20b1   2w0  18b1  12w1  14b½   1b0   -2  3.5
     13  Ruusuvuori Olli        26b1  14w0   6b0  18w1  21b½  24w1    0  3.5
11.  11  Vallenius Risto        24b1   6w1   4b½   8w½   2b0  10w0    0  3.0
      8  Turunen Tuomo          21w1   1b0  15w1  11b½  10w½   5b0    0  3.0
     12  Astikainen Antero      25w1   5b0  21w1   7b0  17w1   3b0    0  3.0
      9  Kohvakka Raimo         22b1   4w0  26b1  14w0   6b0  15w1    0  3.0
     21  Viitikko Pentti         8b0  16w1  12b0  25w1  13w½  17b½    0  3.0
16.  24  Rytkönen Pentti        11w0  17b½  25w1   3b0  18w1  13b0    0  2.5
     17  Lasenkova Sofia         4b0  24w½  20b½  26w1  12b0  21w½    0  2.5
     26  Turunen Anssi          13w0  19b1   9w0  17b0  22b½  16w1    0  2.5
     19  Ahonen Markku O.        6b0  26w0  22b1  16w0  20b½  23w1    0  2.5
     25  Vinorokova Larisa      12b0  20w½  24b0  21b0  23w1  22w1    0  2.5
21.  15  Pirinen Timo            2b0  22w1   8b0  20w1   3w0   9b0    0  2.0
     16  Ometova Irina           3w0  21b0  23w1  19b1   5w0  26b0    0  2.0
     18  Karakina Natalia        5w0  23b1   7w0  13b0  24b0  20w1    0  2.0
24.  20  Iarina Nina             7w0  25b½  17w½  15b0  19w½  18b0    0  1.5
     22  Puranen Tuomas          9w0  15b0  19w0  23b1  26w½  25b0    0  1.5
26.  23  Lantta Jarno           10b0  18w0  16b0  22w0  25b0  19b0   -2  0.0

Ranking after round 6 of Kaakonketju 2014 Mikkeli
No.  PNo.  Name                    Score WP    SB     PS    rat.  TPR  W-We
----------------------------------------------------------------------------
  1.    1  Dokutchaev Aleksander    5.5  23.0  21.00  20.0  2434 2489 +0.17
  2.    2  Chernyak Viktoria        5.0  22.0  16.50  18.0  2105 2254 +1.11
  3.    6  Piironen Petri           4.5  19.5  14.50  14.5  1901 1942 +0.33
  4.    4  Skrjabin Igor            4.0  23.0  13.75  17.0  2068 2095 +0.27
       10  Karppinen Martti         4.0  20.0  10.75  14.5  1813 2011 +1.53
        5  Nazarova Anastasia       4.0  19.0  10.00  14.0  1960 1970 +0.23
        3  Porrasmaa Timo           4.0  17.0   9.50  12.0  2086 1882 -1.24
  8.   14  Muhonen Kari             3.5  24.0  12.25  13.0  1727 1975 +1.88
        7  Marttinen Jussi          3.5  20.5   8.25  14.0  1880 1893 +0.14
       13  Ruusuvuori Olli          3.5  18.0   8.50  11.0  1745 1665 -0.48
 11.   11  Vallenius Risto          3.0  23.0  10.50  14.5  1791 1876 +0.63
        8  Turunen Tuomo            3.0  21.5   8.50  12.5  1880 1839 -0.33
       12  Astikainen Antero        3.0  19.5   8.00  12.0  1784 1753 -0.20
        9  Kohvakka Raimo           3.0  18.0   6.00  11.0  1830 1731 -0.68
       21  Viitikko Pentti          3.0  16.5   7.50   9.5  1531 1676 +1.05
 16.   24  Rytkönen Pentti          2.5  17.5   5.75   8.5  1486 1611 +0.81
       17  Lasenkova Sofia          2.5  16.5   6.00   8.0  1624 1550 -0.67
       26  Turunen Anssi            2.5  15.0   5.25   7.0  1310 1553 +1.58
       19  Ahonen Markku O.         2.5  12.0   2.25   6.0  1588 1507 -0.71
       25  Vinorokova Larisa        2.5  11.5   2.25   5.5  1400 1496 +0.67
 21.   15  Pirinen Timo             2.0  18.0   3.00   8.0  1708 1689 -0.29
       16  Ometova Irina            2.0  16.0   2.50   7.0  1625 1518 -0.95
       18  Karakina Natalia         2.0  15.0   1.50   6.0  1609 1562 -0.50
 24.   20  Iarina Nina              1.5  15.0   3.75   5.5  1558 1442 -0.94
       22  Puranen Tuomas           1.5  12.5   1.25   4.0  1500 1362 -1.13
 26.   23  Lantta Jarno             0.0  14.5   0.00   0.0  1492  854 -2.28

Kaakonketju 5.krs

Ranking and Games after round 5 of Kaakonketju 2014 Mikkeli
No.  PNo.  Name                          R1    R2    R3    R4    R5    CB Score
----------------------------------------------------------------------------------------
  1.    1  Dokutchaev Aleksander        14b1   8w1  10b1   2w1   4b½   -1  4.5
  2.    2  Chernyak Viktoria            15w1   7b1   5w1   1b0  11w1    1  4.0
        4  Skrjabin Igor                17w1   9b1  11w½   5b1   1w½    1  4.0
  4.   14  Muhonen Kari                  1w0  13b1   3w1   9b1   7w½    1  3.5
        7  Marttinen Jussi              20b1   2w0  18b1  12w1  14b½   -1  3.5
        6  Piironen Petri               19w1  11b0  13w1  10b½   9w1    1  3.5
  7.   11  Vallenius Risto              24b1   6w1   4b½   8w½   2b0   -1  3.0
        8  Turunen Tuomo                21w1   1b0  15w1  11b½  10w½    1  3.0
       10  Karppinen Martti             23w1   3b1   1w0   6w½   8b½    1  3.0
        5  Nazarova Anastasia           18b1  12w1   2b0   4w0  16b1   -1  3.0
        3  Porrasmaa Timo               16b1  10w0  14b0  24w1  15b1   -1  3.0
       12  Astikainen Antero            25w1   5b0  21w1   7b0  17w1    1  3.0
 13.   21  Viitikko Pentti               8b0  16w1  12b0  25w1  13w½    1  2.5
       13  Ruusuvuori Olli              26b1  14w0   6b0  18w1  21b½   -1  2.5
       24  Rytkönen Pentti              11w0  17b½  25w1   3b0  18w1    1  2.5
 16.    9  Kohvakka Raimo               22b1   4w0  26b1  14w0   6b0   -1  2.0
       15  Pirinen Timo                  2b0  22w1   8b0  20w1   3w0    1  2.0
       17  Lasenkova Sofia               4b0  24w½  20b½  26w1  12b0   -1  2.0
       16  Ometova Irina                 3w0  21b0  23w1  19b1   5w0    1  2.0
 20.   20  Iarina Nina                   7w0  25b½  17w½  15b0  19w½    1  1.5
       19  Ahonen Markku O.              6b0  26w0  22b1  16w0  20b½   -1  1.5
       26  Turunen Anssi                13w0  19b1   9w0  17b0  22b½   -1  1.5
       25  Vinorokova Larisa            12b0  20w½  24b0  21b0  23w1   -1  1.5
       22  Puranen Tuomas                9w0  15b0  19w0  23b1  26w½    1  1.5
 25.   18  Karakina Natalia              5w0  23b1   7w0  13b0  24b0   -1  1.0
 26.   23  Lantta Jarno                 10b0  18w0  16b0  22w0  25b0   -1  0.0

Kaakonketju 4.krs

Ranking and Games after round 4 of Kaakonketju 2014 Mikkeli
No.  PNo.  Name                          R1    R2    R3    R4    CB Score
----------------------------------------------------------------------------------
  1.    1  Dokutchaev Aleksander        14b1   8w1  10b1   2w1    0  4.0
  2.    4  Skrjabin Igor                17w1   9b1  11w½   5b1    0  3.5
  3.    2  Chernyak Viktoria            15w1   7b1   5w1   1b0    0  3.0
       11  Vallenius Risto              24b1   6w1   4b½   8w½    0  3.0
       14  Muhonen Kari                  1w0  13b1   3w1   9b1    0  3.0
        7  Marttinen Jussi              20b1   2w0  18b1  12w1    0  3.0
  7.    8  Turunen Tuomo                21w1   1b0  15w1  11b½    0  2.5
        6  Piironen Petri               19w1  11b0  13w1  10b½    0  2.5
       10  Karppinen Martti             23w1   3b1   1w0   6w½    2  2.5
 10.    5  Nazarova Anastasia           18b1  12w1   2b0   4w0    0  2.0
        3  Porrasmaa Timo               16b1  10w0  14b0  24w1    0  2.0
        9  Kohvakka Raimo               22b1   4w0  26b1  14w0    0  2.0
       12  Astikainen Antero            25w1   5b0  21w1   7b0    0  2.0
       13  Ruusuvuori Olli              26b1  14w0   6b0  18w1    0  2.0
       15  Pirinen Timo                  2b0  22w1   8b0  20w1    0  2.0
       21  Viitikko Pentti               8b0  16w1  12b0  25w1    0  2.0
       17  Lasenkova Sofia               4b0  24w½  20b½  26w1    0  2.0
       16  Ometova Irina                 3w0  21b0  23w1  19b1    0  2.0
 19.   24  Rytkönen Pentti              11w0  17b½  25w1   3b0    0  1.5
 20.   20  Iarina Nina                   7w0  25b½  17w½  15b0    0  1.0
       26  Turunen Anssi                13w0  19b1   9w0  17b0    0  1.0
       18  Karakina Natalia              5w0  23b1   7w0  13b0    0  1.0
       19  Ahonen Markku O.              6b0  26w0  22b1  16w0    0  1.0
       22  Puranen Tuomas                9w0  15b0  19w0  23b1    0  1.0
 25.   25  Vinorokova Larisa            12b0  20w½  24b0  21b0   -2  0.5
 26.   23  Lantta Jarno                 10b0  18w0  16b0  22w0    0  0.0

Kaakonketju 3.krs

Ranking and Games after round 3 of Kaakonketju 2014 Mikkeli
No.  PNo.  Name                          R1    R2    R3    CB Score
----------------------------------------------------------------------------
  1.    1  Dokutchaev Aleksander        14b1   8w1  10b1   -1  3.0
        2  Chernyak Viktoria            15w1   7b1   5w1    1  3.0
  3.   11  Vallenius Risto              24b1   6w1   4b½   -1  2.5
        4  Skrjabin Igor                17w1   9b1  11w½    1  2.5
  5.    5  Nazarova Anastasia           18b1  12w1   2b0   -1  2.0
        7  Marttinen Jussi              20b1   2w0  18b1   -1  2.0
        8  Turunen Tuomo                21w1   1b0  15w1    1  2.0
       14  Muhonen Kari                  1w0  13b1   3w1    1  2.0
        6  Piironen Petri               19w1  11b0  13w1    1  2.0
       10  Karppinen Martti             23w1   3b1   1w0    1  2.0
       12  Astikainen Antero            25w1   5b0  21w1    1  2.0
        9  Kohvakka Raimo               22b1   4w0  26b1   -1  2.0
 13.   24  Rytkönen Pentti              11w0  17b½  25w1    1  1.5
 14.   17  Lasenkova Sofia               4b0  24w½  20b½   -1  1.0
        3  Porrasmaa Timo               16b1  10w0  14b0   -1  1.0
       13  Ruusuvuori Olli              26b1  14w0   6b0   -1  1.0
       21  Viitikko Pentti               8b0  16w1  12b0   -1  1.0
       15  Pirinen Timo                  2b0  22w1   8b0   -1  1.0
       26  Turunen Anssi                13w0  19b1   9w0    1  1.0
       18  Karakina Natalia              5w0  23b1   7w0    1  1.0
       20  Iarina Nina                   7w0  25b½  17w½    1  1.0
       19  Ahonen Markku O.              6b0  26w0  22b1   -1  1.0
       16  Ometova Irina                 3w0  21b0  23w1    1  1.0
 24.   25  Vinorokova Larisa            12b0  20w½  24b0   -1  0.5
 25.   22  Puranen Tuomas                9w0  15b0  19w0    1  0.0
       23  Lantta Jarno                 10b0  18w0  16b0   -1  0.0

Kaakonketju 2.krs

Ranking and Games after round 2 of Kaakonketju 2014 Mikkeli
No.  PNo.  Name                          R1    R2    CB Score
----------------------------------------------------------------------
  1.    1  Dokutchaev Aleksander        14b1   8w1    0  2.0
        2  Chernyak Viktoria            15w1   7b1    0  2.0
        5  Nazarova Anastasia           18b1  12w1    0  2.0
        4  Skrjabin Igor                17w1   9b1    0  2.0
       11  Vallenius Risto              24b1   6w1    0  2.0
       10  Karppinen Martti             23w1   3b1    0  2.0
  7.    8  Turunen Tuomo                21w1   1b0    0  1.0
       14  Muhonen Kari                  1w0  13b1    0  1.0
        7  Marttinen Jussi              20b1   2w0    0  1.0
       12  Astikainen Antero            25w1   5b0    0  1.0
       13  Ruusuvuori Olli              26b1  14w0    0  1.0
        3  Porrasmaa Timo               16b1  10w0    0  1.0
        6  Piironen Petri               19w1  11b0    0  1.0
        9  Kohvakka Raimo               22b1   4w0    0  1.0
       15  Pirinen Timo                  2b0  22w1    0  1.0
       18  Karakina Natalia              5w0  23b1    0  1.0
       21  Viitikko Pentti               8b0  16w1    0  1.0
       26  Turunen Anssi                13w0  19b1    0  1.0
 19.   17  Lasenkova Sofia               4b0  24w½    0  0.5
       24  Rytkönen Pentti              11w0  17b½    0  0.5
       20  Iarina Nina                   7w0  25b½    0  0.5
       25  Vinorokova Larisa            12b0  20w½    0  0.5
 23.   23  Lantta Jarno                 10b0  18w0    0  0.0
       16  Ometova Irina                 3w0  21b0    0  0.0
       19  Ahonen Markku O.              6b0  26w0    0  0.0
       22  Puranen Tuomas                9w0  15b0    0  0.0

Kaakonketju 1.krs

Ranking and Games after round 1 of Kaakonketju 2014 Mikkeli
No.  PNo.  Name                          R1    CB Score
----------------------------------------------------------------
  1.    1  Dokutchaev Aleksander        14b1   -1  1.0
        2  Chernyak Viktoria            15w1    1  1.0
        3  Porrasmaa Timo               16b1   -1  1.0
        4  Skrjabin Igor                17w1    1  1.0
        5  Nazarova Anastasia           18b1   -1  1.0
        6  Piironen Petri               19w1    1  1.0
        7  Marttinen Jussi              20b1   -1  1.0
        8  Turunen Tuomo                21w1    1  1.0
        9  Kohvakka Raimo               22b1   -1  1.0
       10  Karppinen Martti             23w1    1  1.0
       11  Vallenius Risto              24b1   -1  1.0
       12  Astikainen Antero            25w1    1  1.0
       13  Ruusuvuori Olli              26b1   -1  1.0
 14.   14  Muhonen Kari                  1w0    1  0.0
       15  Pirinen Timo                  2b0   -1  0.0
       16  Ometova Irina                 3w0    1  0.0
       17  Lasenkova Sofia               4b0   -1  0.0
       18  Karakina Natalia              5w0    1  0.0
       19  Ahonen Markku O.              6b0   -1  0.0
       20  Iarina Nina                   7w0    1  0.0
       21  Viitikko Pentti               8b0   -1  0.0
       22  Puranen Tuomas                9w0    1  0.0
       23  Lantta Jarno                 10b0   -1  0.0
       24  Rytkönen Pentti              11w0    1  0.0
       25  Vinorokova Larisa            12b0   -1  0.0
       26  Turunen Anssi                13w0    1  0.0

Kaakonketju startannut!

Pelaajia yhteensä 26kpl:

Ranking before initial round of Kaakonketju 2014 Mikkeli
   PNo.  Name                    Score WP    SB     PS    rat.  TPR  W-We
-----------------------------------------------------------------------
    1  Dokutchaev Aleksander    0.0   0.0   0.00   0.0  2434  -   +0.00
    2  Chernyak Viktoria        0.0   0.0   0.00   0.0  2105  -   +0.00
    3  Porrasmaa Timo           0.0   0.0   0.00   0.0  2086  -   +0.00
    4  Skrjabin Igor            0.0   0.0   0.00   0.0  2068  -   +0.00
    5  Nazarova Anastasia       0.0   0.0   0.00   0.0  1960  -   +0.00
    6  Piironen Petri           0.0   0.0   0.00   0.0  1901  -   +0.00
    7  Marttinen Jussi          0.0   0.0   0.00   0.0  1880  -   +0.00
    8  Turunen Tuomo            0.0   0.0   0.00   0.0  1880  -   +0.00
    9  Kohvakka Raimo           0.0   0.0   0.00   0.0  1830  -   +0.00
   10  Karppinen Martti         0.0   0.0   0.00   0.0  1813  -   +0.00
   11  Vallenius Risto          0.0   0.0   0.00   0.0  1791  -   +0.00
   12  Astikainen Antero        0.0   0.0   0.00   0.0  1784  -   +0.00
   13  Ruusuvuori Olli          0.0   0.0   0.00   0.0  1745  -   +0.00
   14  Muhonen Kari             0.0   0.0   0.00   0.0  1727  -   +0.00
   15  Pirinen Timo             0.0   0.0   0.00   0.0  1708  -   +0.00
   16  Ometova Irina            0.0   0.0   0.00   0.0  1625  -   +0.00
   17  Lasenkova Sofia          0.0   0.0   0.00   0.0  1624  -   +0.00
   18  Karakina Natalia         0.0   0.0   0.00   0.0  1609  -   +0.00
   19  Ahonen Markku O.         0.0   0.0   0.00   0.0  1588  -   +0.00
   20  Iarina Nina              0.0   0.0   0.00   0.0  1558  -   +0.00
   21  Viitikko Pentti          0.0   0.0   0.00   0.0  1531  -   +0.00
   22  Puranen Tuomas           0.0   0.0   0.00   0.0  1500  -   +0.00
   23  Lantta Jarno             0.0   0.0   0.00   0.0  1492  -   +0.00
   24  Rytkönen Pentti          0.0   0.0   0.00   0.0  1486  -   +0.00
   25  Vinorokova Larisa        0.0   0.0   0.00   0.0  1400  -   +0.00
   26  Turunen Anssi            0.0   0.0   0.00   0.0  1310  -   +0.00

5. syyskuuta 2014

Syyskuun pikapelit

A-ryhmä
1. Marttinen Jussi        12.5/15
2. Laaksovuori Tommi      11.0
3. Rahikainen Anssi        9.5
4. Marttinen Ossi          8.0
5. Rytkönen Pentti         2.0
6. Hämäläinen Eero         2.0

B-ryhmä
1. Hirvonen Timo           8.5/12
2. Kontinen Paavo          8.0
3. Heinonen Matti          7.5
4. Lindroos Olavi          5.0
5. Saloheimo Hannu         0.0

1. syyskuuta 2014

Kaakonketjun osakilpailu 13.9.2013

Kaakonketjun osakilpailu Mikkelissä lauantaina 13.9.2014

Mikkelin Shakkikerho järjestää Kaakonketjun osakilpailun Mikkelissä 13.9.2014.
Pelipaikka: Mikkelin Lyseo, Porrassalmenkatu 30
Peliaika: 20min+10s/siirto (nopea shakki), 6 kierrosta
Kilpailu on selokelpoinen ja lisenssi vaaditaan.

Aikataulu:
Osanoton varmistus klo 10.15-10.40
1. kierros klo 11 alkaen ja seuraavat kierrokset heti edellisen kierroksen päätyttyä.
Ruokailutauko ilmoitetaan erikseen.

Osanottomaksu: 20 euroa, nuoret 10 euroa; maksetaan pelipaikalla

Ennakkoilmoitus 12.9. mennessä mieluiten sähköpostilla:
- Timo Hytönen 050-5918997, hytonen.timo@gmail.com tai
- Anssi Rahikainen 050-3609371, anssi.rahikainen@luukku.com

-------------------------------------------------------------------

12.9.2014 klo 22:00 mennessä ilmoittautuneet pelaajat (24kpl):
Pelaaja                 Selo   Seura    Lisenssi
Dokutchaev Aleksander  (2434)  JyS       L
Chernyak Viktoria      (2105)  MikkSK    L
Porrasmaa Timo         (2086)  JoeSK     L
Piironen Petri         (1901)  SavSK     L
Marttinen Jussi        (1880)  MikkSK    L
Turunen Tuomo          (1880)  JoeSK     L
Kohvakka Raimo         (1830)  LeppSisu  L
Vallenius Risto        (1791)  MikkSK    L
Astikainen Antero      (1784)  JoeSK     L
Ruusuvuori Olli        (1745)  SavSK     L     
Muhonen Kari           (1727)  SavSK     L
Pirinen Timo           (1708)  SavSK     L
Ometova Irina          (1625)  Venäjä
Lasenkova Sofia        (1624)  Venäjä
Karakina Natalia       (1609)  Venäjä
Iarina Nina            (1558)  Venäjä
Ahonen Markku O.       (1542)  LprSK     L
Viitikko Pentti        (1531)  JoeSK     L
Puranen Tuomas         (1500)  LprSK     L
Lantta Jarno           (1492)  LprSK     L
Rytkönen Pentti        (1486)  MikkSK    L
Vinorokova Larisa      (1400)  Venäjä
Turunen Anssi          (1310)  SavSK     L
Pelaaja X              (2xxx)  MikkSK   (tarvittaessa)